H&V blogi

Hyvää joulua ja onnea uudelle vuodelle 2020!



Vuosi 2019 oli H&V:n tiimille työntäyteinen ja vauhdikas. Kuluneen vuoden aikana olemme saaneet uusia ja mielenkiintoisia asiakkuuksia ja syventäneet suhteita pitkäaikaisiin asiakkaisiimme. Jatkamme innolla menestyksekästä yhteistyötä myös tulevaisuudessa. Muuttuvassa mediamaailmassa on entistäkin tärkeämpää hallita oman, ostetun ja ansaitun median monipuolinen kenttä, joten odotamme mielenkiinnolla näiden pariin pureutumista tulevallakin vuosikymmenellä. 

Lämmin kiitos kuluneesta kaudesta ja tunnelmallista joulun aikaa sekä onnea vuodelle 2020!

t. H&V-tiimi


Harkonsalo&Vesa on uuden ajan viestintätoimisto. Yhdistämme oman, ansaitun ja ostetun median tehokkaaksi liiketoimintaa palvelevaksi kokonaisuudeksi.
Tietoja kirjoittajasta
Ilona Vuori
Juniorikonsultti
044 - 511 1033
ilona.vuori@harkonsalovesa.fi
Ilona ottaa rohkeasti vastaan uudet haasteet ja haluaa aina ylittää itsensä. Ilona näkee viestinnän erityisesti maineen rakentajana, ja tätä hän toteuttaa pitkäjänteisesti myös asiakastyössä. Ilonan vahvuuksiin kuuluvat sisällöntuotannon ja sosiaalisen median monet ulottuvuudet.

Harkonsalo & Vesa Public Relations Oy

 020 - 741 6940

Köydenpunojankatu 7 A 1, 00180 Helsinki

info@harkonsalovesa.fi

www.harkonsalovesa.fi

Laskutustiedot

Verkkolaskuosoite:

Operaattori:

Y-tunnus:

003709970222

Maventa (003721291126)

0997022-2