H&V blogi

H&V Vierasblogi: Cuutio



Asiakas ei löydä teitä Googlesta

Digitaalinen asiakaspolku on rönsyilevämpi ja monimuotoisempi kuin koskaan, mutta Googlen merkitys kaupanteossa ja liidien hankinnassa on vuosi vuodelta suurempi. 


SEO, SEM, SEA, CRO, CTR, CPA, KEA… hakukonelöydettävyyteen ja -tavoitettavuuteen liittyy valtavasti terminologiaa, mutta mikä on oikeasti tärkeää?

Asiakas on tavoitettava oikealla hetkellä ja saatava Googlen hakutuloksista palveluiden pariin.

Pelkkä ensimmäisen hakutulossivun (top10) sijoitus ei riitä mihinkään. Kukaan ei klikkaa tulosta, ellei se lupaa vastausta ongelmaan tai haluttua palvelua. Tämä kannattaa huomioida etenkin, jos ala on kilpailtu, ja kilpailijatkin tekevät kaikkensa asiakkaan tavoittamiseksi. 

Asiakas määrittelee hakusanat, et sinä


Teemme ostopolun eri vaiheissa valtavan määrän hakuja Googlessa etsiessämme ratkaisuja, tietoa, palveluita ja tuotteita. Keskimäärin teemme 12 hakua per aihe ennen kuin aktivoidumme jollain sivustolla. 

Geneeriset, suhteellisesti todella paljon haetut hakusanat, kuten "kamera", eivät johda konversioon, mutta tarkemmat hakusanat, kuten "hyvä kamera aloittelijalle" tai ”Canon 600D”, indikoivat paljon tarkemmin tarvetta.
Tarpeeseen vastataan sisällöllä. Sisältö rakentaa auktoriteettia. Auktoriteetti on kaikki kaikessa.

Google etsii auktoriteetteja, jotka tarjoavat haetusta aiheesta relevanttia, hyvin jäsenneltyä tietoa käyttäjäystävällisessä muodossa.

Kukin haku on siis kysymys Googlen näkökulmasta. Koska asiakas tekee erilaisia hakuja paljon, yksittäisten hakusanojen merkitys on häilyvämpi kuin joskus ennen.

Kun tunnet asiakkaasi tarpeet ja haasteet, voit jo ennakkoon vastata oletettuihin kysymyksiin tuottamalla relevanttia, ajankohtaista ja auttavaa sisältöä, jolla rakennat auktoriteettiasi myös Googlen näkökulmasta.
Samalla tulet helposti optimoineeksi sisältösi oikean teeman mukaisesti.

Googlen hakutuloksissa käydään klikkisotaa


Kunkin hakutuloksen klikkijakauma on raaka. Käytännössä voidaan sanoa, että ensimmäiset neljä ansaittua hakutulosta vievät kaikki silmäparit – muille jää ehkä hieman rippeitä.

Sijat 5-10 hakutuloksissa eivät tuota arvokasta liikennemassaa, jos ala on kilpailtu. Siksi sisällön oikein kohdentamisen kannalta on tärkeää ymmärtää, miten ostopolun eri vaiheissa tehtävissä hauissa löydyt, tulevatko kilpailijat vastaan edelläsi ja millaista sisältöä asiakas kuluttaa, ennen kuin hän saapuu sinun sivustollesi.



Vedetäänpä homma siis yhteen:

  • Vastaa sisällöllä asiakkaiden kysymyksiin ennen kuin he kysyvät niitä Googlelta.
  • Tee se paremmin kuin kilpailijat.
  • Jaa hakusanakohdennukset ja sisällöt asiakaspolun eri vaiheisiin (esim. konversio, vertailu, hapuilu).
  • Seuraa aktiivisesti, millaisia tuloksia saavutat Googlessa verrattuna kilpailijoihisi – oletko joukon vetäjä vai perästä huutelija?
  • Miten kilpailijat houkuttelevat ja käsittelevät asiakkaita sisällöllisesti? Etenkin, jos kilpailijat löytyvät ennen sinua.
  • Houkuttele asiakas klikkaamaan hakutulostasi Googlessa (sivutitle + metakuvaus).

Kirjoittaja Jarno Wuorisalo

Jarno Wuorisalo on Cuution toimitusjohtaja, digimarkkinoinnin ja -myynnin asiantuntija sekä kouluttaja. www.cuutio.fi

Tulossa: H&V Aamu-Roast ti 28.5.




Tule mukaan kevään kuumottavimpaan markkinointiaamuun ja kerää mukaasi ilmaiset vinkit! 

Cuuton Jarno Wuorisalo: Avaan 28.5. H&V Aamu-Roastissa Google-löydettävyyden tärkeät perusasiat ja niihin vaikuttavat nyanssit, jotka on helppo ottaa mukaan oman yrityksen sisältö- ja kehitysrutiineihin.

Roastaajina toimivat H&V:n, Cuution ja Loyalisticin asiantuntijat.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan yleisöön tästä. Jos haluat ilmoittaa yrityksesi roastattavaksi, ota meihin yhteyttä.

Seuraa ja käy tykkäämässä meistä Instagramissa, LinkedInissä ja Facebookissa.

Tietoja kirjoittajasta
Ilona Vuori
Juniorikonsultti
044 - 511 1033
ilona.vuori@harkonsalovesa.fi
Ilona ottaa rohkeasti vastaan uudet haasteet ja haluaa aina ylittää itsensä. Ilona näkee viestinnän erityisesti maineen rakentajana, ja tätä hän toteuttaa pitkäjänteisesti myös asiakastyössä. Ilonan vahvuuksiin kuuluvat sisällöntuotannon ja sosiaalisen median monet ulottuvuudet.

Harkonsalo & Vesa Public Relations Oy

 020 - 741 6940

Köydenpunojankatu 7 A 1, 00180 Helsinki

info@harkonsalovesa.fi

www.harkonsalovesa.fi

Laskutustiedot

Verkkolaskuosoite:

Operaattori:

Y-tunnus:

003709970222

Maventa (003721291126)

0997022-2