Haemme kasvavaan joukkoomme sisällöntuotantoon orientoitunutta uuden ajan markkinointiviestinnän juniorikonsulttia.
Ura- ja koulutushistoriasi eivät ole se tärkein asia meille. Voit olla esimerkiksi kasvuhakkeri, inbound-ammattilainen, someguru, tubettaja tai viestinnän moniottelija. Sinulla voi olla tutkinto markkinoinnista, viestinnästä, humanistiselta alalta, kaupalliselta alalta, yhteiskuntatieteistä tai vaikkapa semiotiikasta.
Olennaista meille on, että olet:
–Asiantuntija markkinointiviestinnässä ja sisällöntuotanto on intohimosi.
–Hyvä esiintyjä esimerkiksi erilaisissa tilaisuuksissa ja videoilla.
–Utelias, avoin ja oppimiseen suuntautunut.
–New business -painottunut, eli kiinnostunut osallistumaan asiakashankintaan ja kehittymään siinä.
Lähetä meille hakemuksesi osoitteeseen: mikko.sillanpaa@harkonsalovesa.fi otsikolla ”Markkinointiviestinnän juniorikonsultti” 15.10.2018 mennessä.
Kerro hakemuksessa osaamisestasi. Liitä mukaan lyhyt CV ja alustava palkkatoive. Esittelyvideo lasketaan eduksesi.
Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä 15.10. alkaen.
Lisätietoja: Mikko Sillanpää, mikko.sillanpaa@harkonsalovesa.fi, 050 – 331 5279.