Marko Alanko
11.2.2020

H&V Spotlights 7-2020

Loismarkkinointi – MITÄ?

Loismarkkinointi on näppärä työkalu omassa markkinointipakissa. Mistä siis on kyse?

On kyse tavasta, ja erityisesti taidosta yhdistää oma yritys- ja/tai tuotebrändi toisen tunnetumman brändin kanssa monikanavaisessa tekemisessä. Konkreettisena esimerkkinä vaikka ihan peruslehdistötiedote. Yhteistiedotteella tuntemattomampi brändi saa viestiinsä enemmän uskottavuutta, vahvan brändin ollessa läsnä samassa sisällössä. Näin tuntemattoman brändin mielikuva muodostuu herkästi isommaksi ja vahvemmaksi, mitä se todellisuudessa on.

Terä voi olla myös kaksisuuntainen, esimerkiksi, jos tunnetumpi brändi haluaa viestittää hereillä oloaan vaikka edelläkävijänä start-up-maailmassa. Tarkoittaen siis sitä, että kuuman start-up -firman kanssa halutaan jakaa samaa arvomaailmaa ja viestiä siitä ulkopuolelle.

Loismarkkinoinnin alle menee myös se, että päästään “ratsastamaan” toisen brändin tekemällä mainonnalla, “ujuttautumalla” omalla brändillä tekemiseen mukaan (luonnollisesti mahdollisimman pienillä omilla kuluilla) – tavalla tai toisella. Markkinointiviestintä voi olla suullista, kirjallista, kuvallista tai näiden miksejä.

Loismarkkinoinnin moninainen olemassaolon ulottuvuus on siis hyvä pitää mielessä eri tilanteissa, ja sen hyödyntämisessä on mahdollista kehittyä. Toki edelleen pitkäaikaisten yhteistyömallien pohjalla on edelleen win-win -malli – tehtiin sitten mitä tahansa.

Viihdeteollisuuden esirippujen taakse

Aihealuetta tullaan käsittelemään laajemmin myös projektissani, joka on henkilökohtaisella tasolla oma hyppynsä tuntemattomaan – kirjan muodossa. Mistä siis on kyse?

Freestyler on matka, joka kurkistaa viihdeteollisuuden esirippujen taakse kertoen, miten kulisseissa bisnestä pyöritetään ja pohtii sitä, miten se on vuosien saatossa muuttunut. Mukana tarinoina ja muistoina kulkevat myös menneiden vuosien megamenestykset ja -mokat. FreeStyler tarjoilee bisneksessä hyödynnettävien ajatusmallien ja työkalujen lisäksi naurua, ihmetystä ja ikimuistoisia hetkiä. Freestylerin viitekehyksenä toimii luomani malli Voittava Viestintä & Markkinointi. Malli kiteyttää ja konkretisoi toimintamalleja ja -tapoja rakentaa sekä johtaa ideoista ilmiöitä. Soveltamalla näitä malleja ja ajattelemalla luovasti voi voittavaa markkinointia ja viestintää toteuttaa lähes millä tahansa liiketoiminta- alalla – alakohtaiset twistit huomioon ottaen.

Tule seuraamaan ja ottamaan osaa prosessiin, joka huipentuu syksyllä 2020 julkaistavaan kirjaan: FreeStyler (Suunnitelmia & Sattumia) – Voittava Viestintä ja Markkinointi:
Facebook: https://www.facebook.com/pg/TeamFreeStyler/posts/
Instagram: team.freestyler
LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/free-styler-b5ab601a1/detail/recent-activity/


Harkonsalo&Vesa on uuden ajan viestintätoimisto. Yhdistämme oman, ansaitun ja ostetun median tehokkaaksi liiketoimintaa palvelevaksi kokonaisuudeksi.

Seuraa ja käy tykkäämässä meistä Instagramissa, LinkedInissä ja Facebookissa.

Marko Alanko

Motto:

... Lähetä viesti ......... Soita...