Marko Alanko
6.9.2018

H&V Spotlights 36-2018

Podcast osaksi viestintä- ja markkinointisuunnitelmaa

Kanavia ja sisällöntuotantotapoja on syntynyt kuin sieniä sateella, hyvä niin. Entisestään korostuu se, millaisen kokonaistavoitteen asettaa itselleen ja/tai organisaatiolle, kun alkaa toteuttamaan suunnitelmallista viestinnän ja markkinoinnin operatiivisen tason tekemistä. Tietenkin siitä näkökulmasta, että myös myynti saadaan synkronoitua kokonaisuuteen.

Yksi varteenotettava väline työkalupakissa on podcast. Meillä ihmisillähän on erilaisia kykyjä vastaanottaa viestintää. Osalle kirjoitettu viesti menee heti perille lukemalla, osalle visuaalisuus avaa asiat paremmin, ja sitten on myös niitä, jotka nappaavat asioiden ytimet kuuntelemalla. Viestintää on hyvä miettiä isossa kuvassa myös tästä näkökulmasta.

Podcast antaa mahdollisuuksia, mutta sisältää myös sudenkuoppia, ellei niiden tuotantoja ole myös hieman tarkemmin mietitty. Luonnollisesti itse sisältö ratkaisee tässäkin formaatissa. Ei ole oikeita tai vääriä pituuksia. Jos sisältö on kiinnostavaa, niin tallennetta voi kuunnella vaikka kuinka pitkään – ajasta ja paikasta riippumatta. Toisaalta kannattaa aina miettiä myös tiivistämistä – case by case, niin kuin on nykyään tapana sanoa.

Podcastin tekniseen laatuun on hyvä kiinnittää huomiota. Tämä on osa-alue, jossa usein rima alitetaan ja huolella. Äänitasojen heittelyt ja sekavat taustaäänet vievät helposti fokuksen täysin muualle kuin itse sisällölliseen asiaan. Musiikin ja ääniefektien avulla voi elävöittää ja jaksottaa kuuntelukokemusta kokonaisuutena, kunhan äänitasojen kanssa osataan olla ns. kartalla. Samalla on hyvä miettiä, millaiselta brändin pitäisi kuulostaa, sekin on asiakkaan aistittavissa. Julkaisukanavat on myös hyvä miettiä etukäteen, sillä niillä voidaan myös ohjailla viestinnän kokonaisliikennettä. Summattuna podcast on hyvä yksittäinen työkalu isossa pakissa, kunhan sisällöllinen tekemisen kokonaiskuva on ensin hallussa.

Olemme olleet mukana tuottamassa podcastejä asiakkaillemme kokonaisviestinnän ja markkinoinnin tueksi. Kun haluat lisää sparrausta asian tiimoilta, ota yhteyttä!


H&V DigiEnsin Podcast on tehokas keino markkinointiviestinnällisen podcastin rakentamiseen avaimet käteen -ratkaisuna. Podcast on osa H&V DigiEnsin -palvelukokonaisuutta. Suosittelemme Podcast-palvelua tukemaan H&V DigiEnsin Sisältö ja H&V DigiEnsin Fullbound -sisältökokonaisuuksia.

Marko Alanko

Motto:

... Lähetä viesti ......... Soita...