H&V blogi

Podcast – anna yrityksen äänen kuulua




Podcast on tehokas tapa tavoittaa kuulijoita. Ihmisten arki on yhä kiireisempää, ja podcastit antavat mahdollisuuden vaikuttaa silloin, kun blogien tai videoiden katsominen ei ole mahdollista. Ne myös tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden kasvattaa yrityksen brändiä ja avata yrityksen kulttuuria kuulijoille luontevasti rivien välistä.

Ajatuksena audion tuottaminen voi tuntua haastavalta – käytössähän on ainoastaan ääni. Sisällön johdonmukaisuuden merkitys korostuu, kun tukena ei ole visuaalista materiaalia – puutteita ei voi täydentää onnistuneella visuaalisella ilmeellä ja rikkaalla kuvituksella. Jotta kuuntelija voi aidosti keskittyä sisältöön, nauttia siitä ja lopulta koukuttua, tulee äänitteen olla laadukas ääneltään ja selkeä rakenteeltaan. Omaan äänen ja kerrontaan uskaltaa kuitenkin huoletta nojata, kun perustat, eli tekniikka ja sisällöt, ovat kunnossa. Onnistuessaan tarinallinen kerronta on hyvin vaikuttavaa ja mukaansatempaavaa. 

Kolme painavaa syytä aloittaa podcast: 

1. Anna yrityksen äänen kuulua – kirjaimellisesti. Ääniaaltoja hyödynnettäessä yrityksen ja yksittäisen työntekijöiden äänen ja persoonan voi tuoda ilmi aivan eri tavalla verrattuna esimerkiksi blogitekstiin. Hyvien tyyppien kanssa halutaan työskennellä ja tehdä yhteistyötä, joten anna sen kuulua!

2. Tavoitat sidosryhmäsi silloin, kuin heillä ei tavallisesti olisi aikaa – autoillessa, pyöräillessä, siivotessa, urheillessa… Ihmisten arki on yhä kiireisempää ja podcastien avulla on mahdollista opettaa, viihdyttää tai herättää ajatuksia muun tekemisen lomassa.

3. Podcastit ovat osa monikanavaista viestintää. Jaksojen aiheista on mahdollista keskustella esimerkiksi Instagramin tai Facebookin puolella. Kiinnostavien aasinsiltojen avulla podcastin kuuntelijoista voi tulla myös muiden sosiaalisen median kanavien aktiivisia ja sitoutuneita seuraajia.


Sisältömarkkinointi – helppo juttu?


Ympäriltämme löytyy jo toimijoita, jotka tuottavat myyntiä tukevaa sisältöä tyylikkäästi ja laadukkaasti. Monet haluavat luonnollisesti hypätä nopeasti samaan kelkkaan mukaan. Usein kuitenkin ensimmäisiä steppejä tekevillä yrityksillä on epärealistisia odotuksia sisältömarkkinoinnin osalta.

5 yleisintä sudenkuoppaa, joihin helposti kompastutaan jo lähtömetreillä:

1. Sisältömarkkinointi tuo nopeasti lisää kassavirtaa
Kyseessä on pitkänajan tekemisestä, joka ei tapahdu yhdessä yössä. Muista myös promota omaa sisältöäsi vähintään yhtä paljon kun tuotat sitä.

2. Vain oma sisältö ratkaisee
On tärkeää hahmottaa myös se, että co-branding on erittäin merkittävä osa uskottavuuden kannalta. Siis se, että saat oman tuotteesi ja yrityksesi yhdistettyä vahvempaan brändiin eri kanavissa. Saat vierailijoita muista kanavista tai sinusta sekä yrityksestäsi kerrotaan muissa kanavissa tunnettujen brändien toimesta.

3. Paljon sisältöä ratkaisee pelin
Riippuu hyvin paljon alasta, mutta lähtökohtaisesti laatu ratkaiseen. Teetkö yhden postauksen päivässä, joka tavoittaa 50 ihmistä vai yhden viikossa, joka tavoittaa 5000?

4. Sisältöjen tulee olla pitkiä tai ainakin tietyn pituisia
Tässä kohtaa nojataan helposti etukäteen dataan - data "ennustaa" tätä tai tuota. Jos sisältö on mielenkiintoista, koskettavaa, tunteita herättävää tmv. tekstin tai videon pituudella ei käytännössä ole merkitystä. Data näyttää lopulta jälkikäteen tuotetun sisällön toimivuuden.

5. Sisällön luonti on helppoa ja yksinkertaista
Lähtökohtaisesti kun kyseessä on sisällöntuotanto, se on mediayhtiöiden ja asiaan vihkiytyneiden ydintä. Se on pitkäjänteistä, suunniteltua, aikataulutettua, ammattimaista, tavoitteellista jne. Me kaikki emme ole partureita, lakimiehiä, puutarhureita tai sähkömiehiä. On hyvä ottaa ammattilainen apuun suunnitelman ja toteutuksen osalta.
Ellet integroi sisältömarkkinointiasi yrityksen strategisen tason suunnitelmaan (mitä haluat myydä ja kenelle), karkaa sisällön tuotannon fokus herkästi käsistäsi. Alat nopeasti tuottamaan sisältöä, joka ei lopulta ole linjassa yrityksesi myyntitoimenpiteiden kanssa.

Ota FreeStyler (Suunnitelmia & Sattumia) – Voittava Viestintä & Markkinointi! -somekanavat haltuun:
Facebook 
LinkedIn
Youtube
Instagram: team.freestyler


H&V DigiEnsin Podcast on tehokas keino markkinointiviestinnällisen podcastin rakentamiseen avaimet käteen -ratkaisuna. Podcast on osa H&V DigiEnsin -palvelukokonaisuutta. Suosittelemme Podcast-palvelua tukemaan H&V DigiEnsin Sisältö ja H&V DigiEnsin Fullbound -sisältökokonaisuuksia.

Seuraa ja käy tykkäämässä meistä Instagramissa, LinkedInissä ja Facebookissa.

Tietoja kirjoittajasta
Ilona Vuori
Juniorikonsultti
044 - 511 1033
ilona.vuori@harkonsalovesa.fi
Ilona ottaa rohkeasti vastaan uudet haasteet ja haluaa aina ylittää itsensä. Ilona näkee viestinnän erityisesti maineen rakentajana, ja tätä hän toteuttaa pitkäjänteisesti myös asiakastyössä. Ilonan vahvuuksiin kuuluvat sisällöntuotannon ja sosiaalisen median monet ulottuvuudet.

Harkonsalo & Vesa Public Relations Oy

 020 - 741 6940

Köydenpunojankatu 7 A 1, 00180 Helsinki

info@harkonsalovesa.fi

www.harkonsalovesa.fi

Laskutustiedot

Verkkolaskuosoite:

Operaattori:

Y-tunnus:

003709970222

Maventa (003721291126)

0997022-2