H&V blogi

Viestintästrategia - miksi ihmeessä? On vain kaksi tapaa tehdä markkinointiviestintää. Ammattilainen kuvaisi näitä sanoilla oikea ja väärä, mutta toki muitakin nimityksiä voi käyttää. Tarkastellaan näitä kahta tapaa ja viestintästrategian roolia niissä.

Ensimmäinen tapa toimia: Odotetaan taivaasta laskeutuvan sisältöä ihmeenkaltaisesti

Tällä tavalla tehtäessä fokus on odotuksessa, että sopivaa sisältöä blogiin, somekanaviin ja muualle ilmestyy itsestään, koska "ainahan me voidaan tästä sisältöä tehdä, kunhan ehditään". Kuvaavia lausahduksia tälle metodille ovat myös "ei me mitään raskasta viestintästrategiaa tarvita", "tällä kertaa hoidetaan se uutiskirje sitten ajoissa ulos", "nyt meidän pitää ryhdistäytyä tässä asiassa" ja "jotenkin se taas jäi tekemättä". Lopulta tässä metodissa luotetaan siihen, että sisältöä vain ilmestyy jostakin.

Tämä on kovin epärationaalinen tapa toimia. Ensiksikin, on erittäin epätodennäköistä, että avaruuden tyhjiöön harvenevasta kaasukehästämme voisi tiivistyä mitään sanoja paperille, saatikka elektronisessa muodossa oleva sisältö, joka vastaisi juuri yrityksen X tarpeita. Laskematta tarkemmin numeerista arvoa tällaisen tapahtuman todennäköisyydelle, todettakoon vain, että sen todennäköisyys on niin pieni, että ei kannata kuvitella tämän lähestymistavan toimivan muuten kuin ääretöntä epätodennäköisyysmoottoria käyttämällä.

Erikoista kuitenkin on, että suuri osa yrityksistä luottaa tähän tapaan toimia.

Toinen tapa toimia: Tehdään viestintästrategia

Tällä tavalla tehtäessä viestintästrategiaan kirjataan tärkeimmät kohderyhmät, ydinviestit niille ja toimintasuunnitelma, miten ydinviestit jalkautetaan. Sitten viestintästrategian mukaan toimitaan jokapäiväisessä työssä suunnitelmallisesti, sisältöä tuotetaan ja sitä käytetään. Tämä on rationaalinen tapa toimia ja se tuo tuloksia.

Syy, miksi tämä tapa toimii, on yksinkertainen: suurin este markkinointiviestinnän sisällön tuottamiselle on se, että ei yksinkertaisesti tiedetä, mitä ollaan alkamassa tehdä.

Jos ei tiedä, kenelle sisältöä on tuottamassa, on aloittaminen vaikeaa ja sisällöstä tuppaa tulemaan hyvin jäsentymätöntä. Viestintästrategia kertoo, kenelle sisältö tuotetaan. Jos ei tiedä miksi sisältöä tuotetaan, on vaikea motivoitua sitä tekemään ja sisällöstä tulee rajaamatonta lörpöttelyä, joka ei palvele ketään. Viestintästrategia kertoo, miksi sisältöä tuotetaan. Jos ei tiedä, mistä aiheesta lähtisi sisältöä tuottamaan, on aloittaminen yleensä mahdotonta, ja vaikka tietäisi kenelle on tuottamassa, kuluu todella paljon aikaa ja vaivaa keksiä sopiva sisältö. Viestintästrategia kertoo ydinviestit, jotka toimivat kaiken sisällön pohjana. Lisäksi hyvä viestintästrategia sisältää toimintasuunnitelman, joka määrittää aikataulun ja vastuut: kuka tekee mitä, milloin ja miksi.

Sisällöntuotantoon on helppo ryhtyä, kun tietää esimerkiksi, että ensi viikolla pitää olla valmiina blogikirjoitus, joka on suunnattu CFO-tason päättäjille ja jonka ytimenä on uusi it-palvelumme, jota myydään ajansäästön kulmalla. Tämä on myös briiffi, joka on helposti jaettavissa myös markkinointiviestinnän yhteistyökumppanille, jos omasta tiimistä ei löydy sisällöntuottajaa. Ilman viestintästrategiaa tällaisen briiffin luominen on jokseenkin mahdotonta tai vähintäänkin hyvin aikaavievää, etenkin jos jokaisen yksittäisen sisällön kohdalla pitää lähteä miettimään kaikki alusta. Viestintästrategian kanssa toiminta on enemmän vain aikataulussa suorittamista kuin suurta luovaa ponnistusta.

Erikoista on, että niin monelta yritykseltä löytyy niin monia (teko)syitä, joiden varjolla sanotaan: Emme tarvitse viestintästrategiaa, vaan luotamme mieluummin taivaasta laskeutuvaan sisältöön.

Miten viestintästrategia tehdään, mitä siinä pitää olla?

Viestintästrategian alkupiste on yrityksen omassa toiminnassa: mitä asiakkaille tarjotaan ja mitä asiakkaat hyötyvät siitä. Asiakaslähtöisyys on hyvän viestintästrategian ytimessä. Lisäksi tulee ottaa huomioon kilpailutilanne ja miten siinä erottaudutaan omilla vahvuuksilla.

Mainepositio on hyödyllinen käsite, joka kannattaa konkretisoida mitattavaksi tiedoksi tutkimuksen avulla: mitkä ovat kaltaiseni kumppanin valintakriteerit, kuinka hyvin vastaamme niihin ja kuinka hyvin kilpailijoiden mielletään niihin vastaavan. Näin saadaan selville maineen kilpailukyky (lue lisää maineen kilpailukyvystä täältä).

Viestintästrategian pohjaksi kannattaa siis ottaa tutkimustieto ja siinä tulisi määritellä ainakin kohderyhmät, erottavat tekijät kilpailussa, ydinviestit sekä konkreettinen suunnitelma, mistä tullaan viestimään, miten, miksi ja millä tavoitteilla.

Viestintästrategia kannattaa yleensä pitää tiiviinä dokumenttina, jonka päivittäminen on helppoa, ja jota on helppo käyttää joka päivä tukemassa sisällöntuotantoa. Viestintästrategia onkin työväline, jonka todellisen arvon määrittelee vain ja ainoastaan sen käytettävyys osana arkipäivän työtä.

Viestintästrategia on läheistä sukua sisältöstrategialle ja monen pienen yrityksen kohdalla kyse on yhdestä ja samasta asiasta: määrittää markkinointiviestinnän peruslähtökohdat tekemisen tueksi. Toisinaan viestintästrategiaa on tarve täydentää sisältöstrategialla. Sisältöstrategiasta voit lukea lisää täältä.


Harkonsalo&Vesa on uuden ajan viestintätoimisto. Yhdistämme oman, ansaitun ja ostetun median tehokkaaksi liiketoimintaa palvelevaksi kokonaisuudeksi. Asiakaslähtöisen viestintästrategian laatiminen kannattaa aloittaa H&V Maine Maineluotain-tutkimuksella, joka kertoo mainepositiosi ja millä erottaudutaan kilpailussa positiivisesti. H&V Maine Viestintästrategiassa muotoillaan ydinviestit sekä määritellään viestinnän ja markkinoinnin kanavat ja toimintasuunnitelma niihin. Kanavakohtaisesti käytännön työhön edetään esimerkiksi H&V DigiEnsin Sisältö, H&V DigiEnsin Fullbound, H&V Maine Mediasuhteet, H&V Maine Asiakasviestintä tai H&V Maine Yhteiskunta -palvelujen avulla. Ota meihin yhteyttä,  autamme mielellämme luomaan yrityksellesi sopivan asiakaslähtöisen viestintästrategian!

Tietoja kirjoittajasta
Mikko Sillanpää
Toimitusjohtaja
050 - 331 5279
mikko.sillanpaa@harkonsalovesa.fi
Mikko on kokenut viestintäkonsultti. Antiikin kulttuurihistoria ja retoriikan teoria yhdessä yli 20-vuotisen markkinoinnin ja viestinnän kokemuksen kanssa antaa erinomaisen pohjan tutkia, analysoida ja ratkaista käytännön tasolla viestinnän ja markkinoinnin haasteita. Mikon motto on: "Viam aut inveniam aut faciam!"

Harkonsalo & Vesa Public Relations Oy

 020 - 741 6940

Köydenpunojankatu 7 A 1, 00180 Helsinki

info@harkonsalovesa.fi

www.harkonsalovesa.fi

Laskutustiedot

Verkkolaskuosoite:

Operaattori:

Y-tunnus:

FI2757804120038267

OKOYFIHH

0997022-2